alfanne.com

Kuka olen, mitä haluan ja mitä tarjoan

Kuka olen?

SIVUSTAKATSOJA; Määritelmällisesti olen lähinnä sivustakatsoja, kuten enemmistö väestöstämme.

Sivustakatsojuus on arkipäiväinen tosiasia etenkin yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Vaikka aktiivisen vaikuttajan roolia toki tarjotaan varmasti kullekin meistä milloin minkäkin toimen tai toimenpiteen muodossa, olkoon tällainen toimi esimerkiksi ”lahjoittaja” tai toimenpide vaikkapa ”säästötalkoot”, ja erilaisten toimien ulkoisvaikutuksia liioitellaan toisinaan räikeästikin, voidaan kulloisessakin roolissa toiminnan tai kulloistenkin toimenpiteiden vaikuttavuutta mitata melko yksinkertaisesti; toiminnan tai toimenpiteiden vaikuttavuus.

Yksi erittäin yksinkertainen tapa vaikuttavuuden mittaukseen on analysoimalla se, että kuinka monta päätöstä vaaditaan kumoamaan jonkin tietyn toiminnan tai toimenpiteen vaikutus, ja tähän yhdistyen, kuinka monta henkilöä vaaditaan tekemään kyseinen päätös.

Aidosti aktiivisia toimijoita – etenkään yksilötasolla tarkastellessa – ei ole montaa tässä maailmassa. Määrä kasvaa eksponentiaalisesti, kun aktiiviseen toimijuuden piiriin yhdistetään erilaiset verkot ja verkostot.

Olen sittemmin itsensä kauppatieteiden maisteriksi opiskellut ja vahvasti politiikasta kiinnostunut ”perusduunari”, joka on käyttänyt elämässään riittävästi aikaa asioiden ihmettelylle ja toisaalta liian vähän aikaa ihmettelystä kummunneiden ideoiden toteuttamiselle.

Mitä haluan?

OSALLISTUA; En halua olla sivustakatsoja muutoksessa, vaan antaa oman kontribuutioni muutoksen kulkuun muutenkin kuin pelkän sivustakatsojan tai näennäisesti aktiivisen toimijan roolissa.

Sanotaan, että mikään ei ole niin varmaa kuin muutos, mutta samaan aikaan voidaan todeta, että mitä enemmän asiat muuttuvat, sitä enemmän ne säilyvät ennallaan. Päätös siitä, että kumpi sanonta muutosta paremmin luonnehtii, jääköön pohtijan vastuulle.

Useampi muutos maailmanhistoriassa on kuitenkin näyttänyt, että mikään muutos ei tule ilman ulkoisvaikutuksia ja ulkoisvaikutukset lopulta määrittävät onko toteutunut muutos määriteltävissä hyväksi vai huonoksi. Toki, myönnettäköön, että riittävällä määrällä korjaavia muutoksia huonokin muutos voi kääntyä hyväksi ja hyvä huonoksi. Ehkä muutoksessa tulisikin ensisijaisesti tarkastella sen kannattavuutta? Muutoksen kannattavuus tosin lienee erittäin vaikeaa määrittää.

Helpoksi ja kannattavaksi muutokseksi voidaan katsoa inkrementaalinen muutos, joka tuottaa pienellä vaivalla pienenkin hyödyn lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna. Kannattavaksi, mutta haastavaksi muutokseksi voidaan yhtälailla katsoa radikaali muutos, joka tuottaa suurella vaivalla suuren hyödyn pitkällä aikavälillä. Kuten menestyvässä organisaatiossa, tulisi elinvoimaisessa yhteiskunnassa olla jatkuvasti käynnissä molempia. Paikallaankaan ei voi olla, koska ympäristömme elää jatkuvaa muutosta. Muutoksen tarpeen arkipäiväisenä muistutuksena toimikoon esimerkiksi ilmastonmuutos.

Haluan osallistua ja auttaa muutoksessa.

Mitä tarjoan?

NÄKEMYSTÄ; Tarjoan sen saman mitä mielestäni jokaisen tulisi tehdä, eli jaan ajatukseni toisille tarkasteltaviksi ja haluttaessa eteenpäin vietäviksi.

Eritoten ajatukset on sanoitettu luettavaan muotoon ja yhdessä edistettäviksi; on asioita, joissa haluan olla väärässä ja on asioita, joissa haluan olla oikeassa – tärkeintä kumpienkin suhteen on tietää miksi.

Vastaus jää harvemmin saamatta pelkän monologin keinoin, mutta kulloisestakin asiasta monipuolisen kuvan kokoamiseksi tarvitaan dialogia, mieluiten laajempaa diskurssia. Kirjoittaminen tuo keinon dialogille, mutta näkemykset ja mielipiteet jäänevät usein epätoivotun yksipuolisiksi. Osallistuminen diskurssiin, niin lukijana kuin kirjoittajana, elävöittää dialogia.

Etenkin yhteiskuntaan yhdistyvissä asioissa yksilön perspektiivi ja vaikkapa sosiaalisen statukseen perustuva suhde ilmiöön vaikuttavat merkittävästi muutoin ilmiöstä jaettuun kokemukseen; jokainen meistä esimerkiksi tietää varallisuusperustaisen köyhyyden. Tunnemme myös jokainen tuon köyhyyden vaikutukset elämässä – köyhyys usein muun muassa haastaa yhteiskuntarauhaa luoden ympäristöön turvattomuutta. Emme kuitenkaan voi sanoa jakavamme köyhyyteen assosioituvaa kokemusta samankaltaisesti, koska jokainen yksilö yhdistää köyhyyteen täysin omakohtaisia merkityksiä. Yleisesti voidaan todeta, että köyhyys on huoli ja ilmentymä todellisuudessa, mutta samaan aikaan voiden todeta, että köyhyys sellaisenaan koskettaa vain toisia. Pois lukien köyhyyden epäsuorat vaikutukset, voidaan todeta, että yhden köyhyys kontribuoi toisen – tai kolmannen – varallisuuteen.

Kuinka jakaa ymmärrys kokemuksesta, joka on jokaiselle yksilölle merkitykseltään erilainen? Kokemus, joka on toisille negatiivinen ja toisille positiivinen, mutta johon assossioidaan lähinnä negatiivisia mielikuvia. Köyhyys, ainakin nykyisenlaisessa maailmanjärjestyksessä, lienee eräänlainen välttämättömyys. Ilman köyhiä ei voi olla rikkaita – onko keskiluokkaa edes olemassa? Länsimaisissa demokratioissa nykypäivän keskiluokka voidaan toisinaan jo ristiä maailman suojelluimmaksi ”eläimeksi”, kyse toki tässäkin perspektiivisidonnaisesta kokemukseta. Oli tai ei, köyhyys on vähintään se toinen osa taloutemme todellisuutta.

Keskeisin kysymys näin ollen lienee, että keitä köyhyyden tulisi kohdata ja tulisiko köyhyyden olla absoluuttista vai suhteellista? Köyhä Burundissa on elinaikanaan toistuvasti hengenvaarassa, köyhä Suomessa voi jopa toisinaan rakentaa itselleen verrattain laadukkaan elämän. Väitän, että näistä aiemmin mainitunlaista köyhyyttä emme välttämättä ilmiönä tarvitsisi ja sitä jälkimmäistäkään tuskin toisillemme suoranaisesti toivoisi…

Miksi kirjoitan köyhyydestä? Aiempi lyhyt, mutta jaaritteleva kuvaus on pyrkimyksellinen siltaus tarjoomoni ytimeen; asioiden monipuoliseen tarkasteluun ja erilaisten perspektiivien sekä lähestymistapojen esittelyyn.